perjantai 1. huhtikuuta 2016

Tähtäimessä taipparit

Blogi näyttäisi kallistuvan vähän taas eläinten suuntaa, kun mennään kohti kevättä. Mitä tässä on siis tapahtunut? Neuloa ei ole kerennyt lainkaan, tai korkeintaan kerroksen pari viikossa. Sen sijaan päätin ilmoittautua Ruusan kanssa pienen harkinnan jälkeen taipumuskoekurssille.

Kurssi alkoi yhtenä lauantaina kuuden tunnin pläjäyksellä. Aluksi rastimaisesti käytiin pienemmissä ryhmissä parilla rastilla. Toisella katsottiin koiran luoksetulo sekä dummyn nouto markkeerauksesta (mötikkä siis heitettiin pellolla ja koira näki mihin se laskeutui). Luoksetulo oli yllättävän vahva jopa silloin. Dummyn haussa tiesin jo että koira lähtee elvistelemään se suussaan muita kohden eikä tuo sitä mulle ainakaan heti. Onneksi pellon laidalla oli ärjyvä avustaja kun koira lähti häntä kohden, ja tulikin onneksi dummyn kanssa minun luokse. Tästä löytyi kehityskohde.

Seuraavalla rastilla tutustuttiin yleisimpiin taippaririistoihin: varikseen, lokkiin ja kaniin. Tähän ei ole oikein mitään positiivista sanottavaa, koira hylki ja pelkäsi kuollutta riistaa! Kania se haisteli pitkään ja ihmetteli selkeästi, miksi se oli kuollut. Kauhuissaan se katsoi kun kuollutta kania heiluttelin naaman edessä ja koitin hieman leikittää että kiinnostuisi. Löytyi seuraava, haastavampi kehityskohde.

Tämän jälkeen oli tauko. Osa kävi vielä kokeilemassa markkeerauksia, me jätimme suosiosta väliin.
Tauon jälkeen oli aika laukauksiin tutustumiseen. Koko monikymmenpäinen koiranohjaajajoukko koirineen meni riviin pellolle. Pellon toiseen päähän meni haulikkomies. Ensin laukaisi pellon laidalta kerran, sitten hieman lähempää, ja vielä kerran siirtyi lähemmäksi laukaisemaan. Ruusa oli valppaana. Minkäänlaista paukkuarkuutta ei ollut.

Tästä sitten ajelimme seuraavaan kohteeseen, jossa oli luento taipumuskokeen kulusta. Kauhuissani mietin, että miten koira saadaan nostamaan riistaa ja toimimaan varmasti hakuruuduissa ylipäänsä. Viestin tädilleni, joka on koiriensa kanssa harrastanut enemmänkin. Täti lupasi meille tehoreenin kunhan vaan mentäisiin mökille.

Kurssipäivä oli hyödyllinen pläjäys kaikkineen. Ruusa joutui odottamaan paljon auton takapaksissa. Pelkäsin että auto olisi sisältäpäin syöty odottelujen takia, mutta kovin tarkkana pää pyöri takaikkunassa. Lopulta Ruusa jopa oli rauhoittunutkin takapaksiin ja ilmeisesti nukkui siellä kun kävin pidemmän odotusjakson jälkeen autolla. Tämä itsessään oli jo iso askel meille. Ruusa ei pentuna tottunut autoiluun ja autossa olemiseen, joten nyt ollaan opeteltu tätä aikuisiällä pikkuhiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti