lauantai 5. maaliskuuta 2016

Pienen Pepen muistolle

Kuten aiemmin jo kerroinkin, jouduin jättämään hyvästit rakkaalle kanilleni. Tässä muutama kuva yhteisen matkamme varrelta.





perjantai 4. maaliskuuta 2016

Siivu elämääni: opiskelu

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että voisi kirjoittaa jotain pientä omasta elämästä. Neuleita on valmistunut erittäin vähän viimeaikoina, eikä niistä ole paljoa sanottavaa. Elämä on kuitenkin pienen myllerryksen alla tällä hetkellä.

Ensin pientä taustatarinaa. Olen lukion jälkeen opiskellut musiikkia jonkun aikaa, haaveenani muusikon ura. Realismi kuitenkin paukahti opiskelujen aikana silloin päin kasvoja, eikä opiskelu työttömyyttä (tai opetusuraa, jota en halua kokopäiväisenä loppuelämääni tehdä) kohden tuntunut järkevältä. Kävin töissä, pidin välivuosia. En keksinyt mitä tehdä elämälläni. Lopulta sitten pohdin Tampereen teknilliselle yliopistolle hakemista. En ollut aivan varma mitä sieltä lähdin edes hakemaan. Mitään tarkkaa suunnitelmaa ei vieläkään ollut. Luin pääsykokeisiin ja muistuttelin mieleeni lukioiaikaista matematiikkaa ja fysiikkaa. Viiden vuoden jälkeen paluu tällaiseen opiskeluun oli hyvin raskasta, mutta pääsin TTY:lle ja sain ensimmäisenä vuonna ihan hyvin opintopisteitä peruskursseista. Sen jälkeen tuli vastaan se hetki, kun olisi pitänyt päättää opiskelujen suuntaa.

Kokeilin kaikennäköisiä mielenkiintoselta tuntuvia kursseja joita olisin voinut tutkintooni sisällyttää ainekokonaisuuksina, mutta suurin osa kursseista jäi kesken syystä tai toisesta. Loppupeleissä kyse oli kuitenkin vain siitä, etten kiinnostunut ja nähnyt itseäni näiden asioiden parissa työelämässä. Opiskelut jäivät tauolle hyvin pian ja jatkoin työntekoa. Peruskurssitkin tuntuivat hyvin turhilta sillä hetkellä. Lopulta oli kuitenkin palattava opiskelujen pariin, sillä tiesin että jotain muuta haluan tehdä En vain vielä tiennyt mitä. Kadehdin ympärillä olevia opiskelijatovereitani joilla oli selkeät suunnitelmat jo heti alusta alkaen.

Lopulta löysin kun löysinkin oman juttuni. Opiskelut jatkuivat, työt jatkuivat. Parhaimmillaan ja pahimmillaan olin osa-aikainen työntekijä kolmessa eri paikassa täyspäiväsen opiskelun ohella. Moni voi arvatakin jo varmasti sen, ettei homma toimi noin. Motivaatio muuttui uupumukseksi. Lopulta mistään ei enää tullut mitään, taaskaan.

Ja tässä sitä ollaan. Opiskeluaika loppuu kesken, kandidaatin tutkintoa ei ole saatu kasaan ja lisäksi "murheiden maaliskuu" näyttää taas kyntensä. Murheiden maaliskuu? Tämä ja kaksi edellistä maaliskuuta, ja nimenomaan niiden alut, ovat olleet superhankalia. Kaksi vuotta sitten menetin isäni maaliskuun alussa, viime vuonna kävin burnoutin porteilla ja nyt kaksi päivää sitten jouduin hyvästelemään rakkaan lemmikkikanini, sekä on tullut paljon epäonnistumisia opiskeluissa vaikka töitä on niiden eteen tehtykin.

Nyt hakeuduin ensimmäistä kertaa opintopsykologin juttusille. Synkkyys alkaa pikkuhiljaa muuttua valoisammaksi. Saan apuja opiskelun oppimiseen, jonka taitoa en ole ikinä tainnut hanskatakaan. Koitan muokata hankaluuksista huolimatta ajattelutapaani positiivisemmaksi ja tsempata itseäni. NYT tiedän, että pystyn tähän.