sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Suomen Kädentaidot 2014

Taas oli se aika vuodesta. Suomen Kädentaidot -messut. Tänäkään vuonna ei messuilta lähdetty tyhjin käsin. Ihmiset jotka minut tuntee, tietävät etten ehdi pahemmin lankakaupoilla vapaa-aikana (ai mikä se on?) käydä, joten nyt tarpeet oli ostettava messuilta. Enpä pahemmin sitten kuitenkaan törsännyt, ja jäi kokonaan yksi tarvelanka ostamatta kun ei löytynyt sellaista mikä ois miellyttänyt silmää ja kukkaroa. Se nyt ei sinänsä jää haittaamaan, sillä tein tilauksen ihanaa Yarngrimoire -kauppaa pyörittävälle Marialle. Sieltä on siis tulossa nyt lähiaikoina tulossa ihan vain minun tarpeitani varten värjätty lanka. 
Messuilla kiertäessäni silmäni osuivat johonkin ihanaan -keltaoranssiin.. Se oli Revontuli, joka oli tehty vironvillasta. Ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kyseessä oli Lankakauppa Kujeen koju. Revontulien alla oli iso koppa kauniita liukuvärjättyjä vironvilloja. Käteni sitten eksyi "ihan vahingossa" alla kuvassa olevalle vyyhdille ja noukki sen sieltä syliin.
Lanka: Aade Lõng 8/2 väri Flame. 210g

Koska Kujeen kojulla oli muutenkin kovin mielenkiintoinen valikoima, kävin sen läpi huolella. Tähän katse tarrasikin seuraavaksi.
Lanka: Opal Play, väri Flüsterpost, 100g ~425m

Olisi myös ollut paljon muuta mitä olisin halunnut, mutta mitään suurempaa tarvetta kun ei ollut, jäi ne hyllyihin. Näiden lisäksi ostin Regian pinkkimustaa seepralankaa, joka oli hankintalistassa. Näistä muodostunee kummitytölle joululahjaksi jotain ihanaa.

Täytynee mainita, että tätini kanssa kiertäessä osui tädin katse johonkin mistä oli mulle kovin paljon iloa. E-hallissa oli kaikennäköistä syötävää. Tätini hihkaisikin, jotta "Hei! Gluteenittomia tuotteita" ja silmäni hakeutuivat samaa kojua toljottamaan. Hieman epäileväisesti mietin että joskohan heillä tuotteista edes jotkut olisivat maidottomia. Ja kyllä! Ehdottomasti lähes yhtä tärkeä messusaalis lankojen ohella oli kolme pussillista munkkeja ja donitseja, ihan vain minulle! Eikä nää ole sellaisia ylihintaisia pikkuliruja mitä kaupan pakasteosastolta löytää, vaan ihan oikean kokoisia munkkirinkilöitä. On kovin vaikea edes kuvailla kuinka onneni kukkuloilla olenkaan! Selvisi että kyseinen Leipomo Ilona sijaitsee lähellä Tamperetta, varmasti heiltä haenkin jouluksi itselleni herkut.

Lankakojujen valikoimat olivat tänä vuonna jotenkin vaisuja pääosin. Värimaailmat tuntuivat kovin tummilta ja synkiltä. Ei tullut kuin tämä yksi "wau" -tunnetila lankojen suhteen. Saattaa olla että tamperelaisvärjärit ovat lellineet minut piloille nerokkaine värikomboineen, tai sitten tämä syksy vain on värimaailmaltaan synkkä. Käsityöläisten kojut olivat suloisia tänäkin vuonna. Jotain uuttakin näkyi aiempiin vuosiin verrattuna (tai sitten olen kulkenut aiemmin epätarkkaavaisena). Sunnuntai oli päivävalintana ilmeisesti onnistunut. Tungosta ei mielestäni ollut läheskään niin paljon kuin aiempina vuosina jolloin olemme paikalla käyneet yleensä lauantaina.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Flame -lanka!

    -Lilli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon näki jo kaukaa että on saatava, kun näki näytillä tuon siitä tehdyn huivin :D

      Poista