keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Uusia ruoka-aineksia kokeiluun

Olen nyt pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen, että jätän sekä maidon että gluteenin pois ruokavaliosta. Jatkuvat iho-ongelmat, vatsavaivat, väsymys, jnejne pisti nyt päätöksen voimaan. Oikeastaan mulla on kokeilussa jo kuudes päivä ilman kumpaakin. Hieman pariin otteeseen huomaamatta kuitenkin "lipsahtanut". Työpaikan kahviautomaatin "creamer kasvisrasvasekoite" sisälsikin maitoa. Sen jälkeen otin tetran soijamaitoa mukaan, vaikka soijatuotteita pidänkin melko huonona vaihtoehtona.

Siivosin kuivaruokakaapin tuossa viikonlopulla. Yllättävän paljon siellä oli sellaisia aineksia joita ei edes muista ostaneensa. Suurin osa niistä yllättäen vieläpä päiväysvanhoja. Roskiinhan meni muutaman kilon edestä jauhoja, pastaa ja riisipurkkien jämiä. Tilaa tulikin hyvin ja täytin sitä sitten vähän muunlaisilla tuotteilla. 

Kokeiluun: täysruokosokeri (Sucanat), kuoritut hampunsiemenet, raakatahini sekä agavesiirappi
Vasen quinoa, keskellä quinoahiutaleet ja oikealla tumma riisijauho.

Osa näistä on jo "tuttuja", sillä käytinhän agavesiirappia sekä Sucanatia aiemmissa leivonnaisissani. Hampunsiemenistä olen kuullut vaikka mitä, joten pitihän niitäkin nyt kuorittuna sitten ostaa. Niistä voi mm. valmistaa maitoa (kuten mantelimaito, muttei tarvitse liottaa eikä siivilöidä), niitä voi pistää salaatteihin ja kaipa niitä leipomisessakin voi käyttää. Myös levitettä niistä saa aikaan. Tahini oli tällanen "hei vois kokeilla" vaikken edes tiennyt mihin sitä oikeastaan tunkisi! Lueskelin ja sitä voi käyttää ihan maapähkinävoin tapaan. Quinoa hiutaleina lähtee kokeiluun osaksi kaurapuuroa. Riisijauhoa ostin koska muistin että joku resepti jonka bongasin aiemmin sitä vaati, vaan enpä nyt muista mikä. Quinoa sitten taas menee ruokaan ja katsotaan keksisikö muutakin käyttöä.

Toistaiseksi ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia keksiä syömisiä. Tein jopa listan asioista mitä voi syödä aamupalaksi, välipalaksi ja mistä lämpöisen ruoan voi koostaa. Lista on muutaman minuutin kirjoittelun tulos joten melko  lyhyt loppuviimein, mutta on kuitenkin ns. pohja. Mulla kun syöminen on muutenkin yleensä sitä että en syö tarpeeksi ja sitten sorrun turhiin herkkuihin kun kroppa huutaa apua energiantarpeessaan.
Nyt mulla itseasiassa ei ole edes tehnyt mieli mitään herkutteluja kun on taas syönyt ravitsevasti ja monipuolisesti. Huomasin jopa että välipalasta voi valita kummastakin  kohdasta vaikka kaksi, varsinkin jos välipala ajaa lounaan virkaa kuten yleensä työpäivinä tekee.



Voi ehkä olla osittain korvienkin välissä tämä tuokavalion muutoksen vaikutus, mutta nyt jo olen huomannut etten tarvitse läheskään niin paljoa kahvia päivän aikana pysyäkseni hereillä. Toisin sanoen olen ehkä aavistuksen verran virkeämpi. Nyt ei myöskään tunnu siltä että tekisi mieli raapia iho pois kovin pahasti. Minkäänlaista ihottumaahan mulla siis ei ole ollut. Ihan vaan ihon kirvelyä ja kutinaa. Ilmeisesti myös jotain kuonaa puskee ulos kun naamaan noussut muutama paukama, mutta se nyt kuitenkin on normaali puhdistumisprosessi. Vatsa on voinut erinomaisen hyvin, ei minkäänlaisia ruoansulatusongelmia tai huonovointisuutta ole ollut. Skeptisesti ajateltuna tää voi olla myös vaan hyvä tuuri, mutta aika näyttää.

Lopuksi pientä luettavaa jos jotakuta kiinnostaa perusteltu teksti maidon haitoista ihmiselle. Mitään propagandaa en harrasta, mutta tahdon myös tällä perustella että miksi gluteenittoman ohella myös maidoton. Melko harva taitaa näinkin maitomyönteisessä maassa näitä tietää.

Lääkäri Olli Sovijärven kirjoitus aiheesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti