torstai 29. elokuuta 2013

Hupsista heijaa kun taas aika on mennyt

Niinpäniin! Mihin ihmeeseen se kesä meni taas? Tässä on mennyt niin nopeesti aika etten edes tiedä mistä alottaa. Kesä nyt meni aikalailla omalla painollaan. Töitä oli yllättävän vähän mutta kouluhommia senkin edestä. Vähän jopa muutakin elämää ollut, mikä on ihan positiivista. Lautapelejä olen ehtinyt jonkun verta pelailemaan ystävien kanssa, kätköilemään olen ehtinyt ihan kunnolla ja Ruusa on saanut paljon olla mukana kaikkialla. Vapaa-aikaa siis teoriassa on ollut paljon myös, mutta siitä ei oikein ole erinäisistä syistä pystynyt nauttimaan.

Ruusalla alkoi ensimmäiset juoksut viikko synttäreidensä jälkeen. Neiti siis aikuistui synttärien jälkeen ihan kunnolla. Juoksujen jälkeen myös rauhoittui kovasti. Kotona ei ole enää ollut ikäviä yllätyksiä, eli ei ole hajottanut enää paikkoja ja tavaroita. Keittiön pöydältä tosin vielä varastelee jos unohtaa jotain tavaraa sille. Ilmoittauduin syksylle kymmenen kerran perustokokurssille ja innoissani odottelen sen alkua. Nyt kun tuntuu että korviakin on jopa ja niitä osataan paljon paremmin jo käytellä!

 Mulla opiskelut jatkuu ja tuntuukin että on motivaatiota pitkästä aikaa. Motivaatiota myös pönkittää varmasti se, että tiedossa on kohtuullinen työtuntimäärä. Työpaikka mulla vaihtuu tässä syyskuun aikana. Itseasiassa syyskuun teen kaikkia kolmea työtä samaan aikaan opiskelun lisäksi. Lokakuussa sitten helpottaa kun yksi töistä jää pois. Tämä syyskuun alussa alkava uusi työ on täällä Hervannassa joten työmatkoissa jo pelkästään säästää hurjasti aikaa. Vaikka syyskuu tuleekin olemaan kaoottinen niin pitkästä aikaa kuitenkin on toiveikas olo siitä, että opinnot lähtee etenemään eikä jaksaminen ole jossain nollan tienoilla koko lukuvuotta.

Lienee sanomattakin selvää että neulomukset ovat jääneet vähän unholaan. Yhtä huivia olen neulonut hiljaisina hetkinä töissä, joten se nyt edistyy jossain määrin aina pikkuhiljaa.

Tässä tällainen pikakertaus mitä kesällä on noin suurinpiirtein tapahtunut ja toteamus että hengissä ollaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti