tiistai 4. joulukuuta 2012

Tumppuja mallia Totoro!

Päätinpä lopulta tehdä tumppuni valmiiksi jotka jo joskus keväällä taisin aloittaa. Vielä langanpäät kylläkin roikkuu mutta eiköhän ne tästä saa pääteltyä kohtapuoliin. Mallina siis Norwegian Totoro Mittens



Itselleni siis tein beige-oranssit, lankana Maija. Koko on hieman piukka  mutta onneksi käteni on melkoisen pienet. Aloinpa näiden innoittamina sitten väsäämään jämälangoista seiskaveikkaa miehellekin moisia. Toinen tumppu onkin jo valmiina, toinen puolivälissä.


Seiskaveikasta nelosen puikoilla tehtynä tulee oikein hyvän kokoiset miesten lapaset. Laiskuuksissani en olekaan näköjään vielä ottanut noista omista kunnon kuvaa, ehkä sitten kun langanpäätkin on päätelty. Tumputhan olen viimeksi tehnyt ala-asteella. Ihan mukavaa vaihtelua taas jatkuviin sukkaneulomuksiin!

Olen tässä läppäristä luovuttuani alkanut kaipaamaan jotain mukanakannettavaa koneen korviketta. Syynäyksessä on ollut tabletit, mutta rahaa kun ei ihan liikaakaan ole, niin kurkkasinpa huvikseni halpistabletteja dealextremestä. Melkein himottelisi tuollainen n.65e maksava pinkki android -tabletti. Vaan saapi nähä raaskiiko sitäkään vielä tässä. Ehkäpä sitä voisi vihjaista jos joulupukki moisen toisi. Enpä siis muuta ominaisuutta kaipaa kuin irkin, selailun ja satunnaisen videonkatselun. Angry Birdsiäkin voisi pelaila jos sille päälle sattuisi!