lauantai 4. helmikuuta 2012

Kangasta, lankaa ja vähän muuta

Kävin ystävän kanssa ostoksilla tuossa aiemmin päivästä. Kerrankin taisin oikeasti muistaa ostaa kaiken mitä pitikin. Ensin suunnattiin Lankaideaan, mukaan sieltä tarttui vyyhti Cascaden Heritagea, värinä Cinnamon. Aivan ihana rusehtavan oranssi väri. Tästä neulon itselleni jotkin aivan ihanat sukat!
Lisäksi ostin parit kiinteät pyöröt, 2mm 120cm sekä 2,5mm 80cm sekä pari kaapelia.

 Lankaostosten jälkeen suuntasimme kahville ja siitä sitten Eurokankaaseen ja tiimariin. Eurokankaasta löysin palakankaista kivaa kuvioitua farkkukangasta. Samantyyppinen kangas on ollut melko pitkään jo mielessä. Tarkoitukseni olisi tehdä neuletarvikkeille oma lokeroitu säilytyspussukka juurikin samantyylisestä kankaasta. Tuosta jää kyllä muuhunkin hyvin kangasta, varmaan keittiöön tabletit väsään myös.
Tiimarista tosiaan oli haussa silmukkamerkkitarpeet. En oikeen osannut hahmottaa mitä siihen hommaan olisi pitänyt ostaa helmien lisäksi, joten ostin siimaa sekä metallilankaa, joka olikin hieman liian paksua. Taivuttelin parit silmukkamerkit pihtien kanssa tuosta metallilangasta mutta oli niin työlästä että taitaakin jäädä näihin kahteen tuo sen työstäminen. Apua jouduin puolisoltakin pyytämään kun ei omat voimat riittänyt vääntämiseen siinä määrin kuin piti. Alla siis kaksi eri kokoista metallilankaan tehtyä sekä yksi siimaan tehty silmukkamerkki.
Seuraavaksi taidan kaivaa ompelukoneeni kaavun alta ja katsoa mitä saan aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti