perjantai 2. joulukuuta 2011

Valmiita pipoja, seuraava projekti mietteillä.

Sain tuossa useamman pipon jo valmiiksi ihan muutamassa päivässä. Ensin oli tuo Novitan Softy -langasta tekemäni "kokeilupipo". Neulominen looppaamalla pyöröpuikoilla onnistui hyvin, enää ei tulisi mieleenkään tehdä sukkapuikoilla pipoa niinkuin joskus ennen.





Tästä kokeilupipasta tuli melkoisen löysä, ympärys 70 silmukkaa. Mallailin tällä pipolla miehelle sopivan silmukkamäärän, vaikka lanka olikin eri. Mutta suuntaa-antava jokatapauksessa kun puikkokoko (6mm) sama. Seuraavaksi korkkasinkin nuo Mirasol Sulka -lankavyyhdit. Päästäni tein miehelle ihan peruspipon, silmukkamäärä ympärykseltä 60.


Omaan pipooni etin hetken malleja ja lopulta löysinkin mieleiseni ravelrysta. Tämä malli oli kaikista palmikkopipoista paras ehdottomasti. Jouduin ohjeeseen lisäämään kerroksia tuonne kavennuksien väliin, muuten pipo olisi jäänyt liian pieneksi. Muuten silmukkamäärä toimi ainakin omaan pieneen päähäni oikein hyvin Mirasol Sulka -langalla ja 6mm pyöröpuikoilla. Ei kuitenkaan haittaa yhtään, näyttääkin oikein siistiltä.


Nyt hieman mietiskelen mikä seuraava projekti olisi. Voisin tietysti sen Totoro-pipon tehdä jos en muuta keksi nyt toistaiseksi. Toisaalta mietin myös että lapaset tuosta samasta langasta voisi olla kivat. Tulisi ainakin lämpöset ja pehmeät. Pitää vielä mietiskellä ja käydä lankakaupoilla ihmettelemässä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Hartiahuivi valmis, pipoprojekteja edessä

Eipä kauaa mennyt tuon hartiahuivin tekemiseen sitten loppuviimein. Alla kuvamateriaalia valmiista.

Alla oleva paita ei ehkä ole ihan niin juhlava kun olisi tarkoitus, mutta ei anneta sen haitata.

Lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen Lankaideassa. Oli aivan neulojan taivas! Matkaan tarttui muutama vyyhti Mirasol Sulka -lankaa sekä KnitPron irtokärkipyöröt. Näistä langoista ajattelin tehdä pipot sekä itselleni että avopuolisolle. Langassa on 60% alpakkaa, 20% merinovillaa sekä 20% silkkiä. Ovat siis silkkisen pehmosia.


Nyt tällä hetkellä on pikkuprojektina kesken "kokeilupipo". Ostin Novitan Softy -lankaa. Kaupassa näytti mukavan beigeltä ja tuntui käsissä kivalta, mutta kotona totuus paljastui. Kysyin kotona avopuolisolta minkä väristä lankaa tuo hänen mielestään on. Sanoi näyttävän hyvin vaalean lilalta. Omaan silmään näytti ihan harmaalta. Nyt en oikeastaan tiedä että mikä on. Neuloessakin tuntuu inhottavalta käsissä langan muovisuuden takia. No, tuleepa nyt testattua pyöröpuikoilla neulomista looppaamalla ja samalla vähän katsottua millaista jälkeä tulee. Tuskin pipo tulee omaan päähän käyttöön, mutta katsoo kelpaisiko se jollekin. Tältä näyttää tämänhetkinen tilanne

Tämän jälkeen olen ainakin hieman viisaampi lankavalintojen suhteen. Iso EI keinokuiduille.

Löysin myös ravelrysta AIVAN mahtavan ohjeen jonka aion jossain vaiheessa ehdottomasti toteuttaa: Totoro-pipo!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kädentaidot messujen antia

Viikonloppuna oli Tampereella Pirkkahallissa kädentaidot messut. Siellä on tullut käytyä useampana vuonna mutta nyt viimevuosina on jäänyt. Oli mukava käydä pitkästä aikaa pällistelemässä mitä kaikkea oli tarjolla. Uusia ideoitakin sieltä helposti lähtee mukaan. Pitkähkön neulomistauon jälkeen alkoi taas mieli tehdä jotain uutta projektia joka ei kuitenkaan vaatisi hirveästi aikaa.

Lankakojuja kierrettyä mietin että voisi olla kiva tehdä joku talvinen hartiahuivi/ponco tai jotain siltä väliltä. Novitan kojulta löytyikin Novitan Crystal -lankaa luonnonvalkoisena. Langassa on hillitysti paljetteja sekä hieman jotain kiiltävämpää lankaa seassa. Vaikka materiaali ei olekaan ihan ehkä sitä parasta (puolet langasta akryylia) niin tuli siitä heti sellainen mielikuva päähän että millaisen haluaa ja että tämä lanka näyttäisi kivalta, kun on hieman juhlava mutta paksua ja talvista. Tästä saisi kivan asusteen oppilaiden joulukonserttiin, eikä muun vaatetuksen tarvitsisi olla mitään kovin ihmeellistä, vaan ihan perusmusta tai tummanvihreä yksinkertainen asu käy hyvin.

Huivia alottelinkin jo ravelrysta löytämälläni ohjella. Muokkasin hieman ohjetta kuitenkin omien toivomusteni mukaan. Neulomusta on tullut 25cm pituudelta. Alkuun paksuilla puikoilla neulominen tuntui kun olisi koivunhaloilla lähtenyt neulomaan mutta melko pian noihin 10mm bambuisiin pyöröpuikkoihin sitten tottui. Tällä menolla huivi on valmis ennen viikonloppua. Tässä hieman alkua. Pyöröpuikot on liian lyhet mutta olkoon.
Tarttui myös mukaani joltakin kojulta neljä kerää kahta erilaista bambulankaa. Toinen oli ohuempaa, toinen paksumpaa, väreiltään vaaleanvihreä ja oranssi. Niistä en mitään vielä ole suunnitellut, mutta eiköhän tuossa joululomalla jotain keksi.
Ensin muutama pieni sana minusta. Opiskelen sekä opetan. Tarkoituksenani on valmistua sekä soitonopettajaksi että ennen pitkää myös diplomi-insinööriksi. Vapaa-aikanani pelailen, teen käsitöitä ja koitan opetella rentoutumaan. Ennen olin melkoinen työnarkomaani ja pahimmillaan minulla olikin samanaikaisesti neljä eri työnantajaa sekä opiskelut. Noin vuosi sitten viisastuin ja päätin karsia töitä, sekä panostaa enemmän opiskeluun. Opiskeluni ammattikorkeakoulussa jätin aikanaan kesken, mutta aion kevään yhteishaussa hakea musiikkipedagogin linjalle. Vanhat opintoni hyväksiluetaan ja arvioimme opinto-ohjaajan kanssa jäljelle jääväksi opiskeluajaksi kaksi vuotta.

Blogissani aion keskittyä aika pitkältäni omaan elämääni näin ainakin pintapuolisesti. Myös käsityöt ja askartelu tulevat olemaan isossa osassa blogissani.